Referenssit

Asiakkaan suunnittelema omakotitalo Vääksyssä, jossa toteutettu tarkkaan kestävän rakennuksen ominaisuuksia.

olohuone keittiö ruokapöytä omakotitalo vääksy crosslam clt

Kun talo on koti, siinä on sellaisia asioita, jotka miellyttävät sinua ja ovat osa sinun elämääsi. Sitä kautta syntyy hyvä asuminen.

TAITO HEISKANEN

”Kuulin ensimmäisen kerran CLT-taloista ystävältäni. Hän kertoi työmatkallaan Itävallassa nähdyistä CLT-taloista. Ystävä heitti ilmaan, että jos hän vielä joskus rakentaisi talon, se tulisi kyllä CLT:stä. Minä tavallaan otin tästä kopin!”

”Kun talo on koti, siinä on sellaisia asioita, jotka miellyttävät sinua ja ovat osa sinun elämääsi. Sitä kautta syntyy hyvä asuminen. Olen aina ajatellut talonrakentamista vähän pidemmälle. Kun tätä taloa aloin suunnittelemaan, ei mukana ollut muita materiaalivaihtoehtoja kuin CLT ja päätös, että tästä tehdään meille oikea koti. Olen suunnitellut tämän talon itse kokonaan, vaikka en ole arkkitehti koulutukseltani. Olen sellainen “tietokonenörtti”, Taito naurahtaa. 

”Meillä on nyt hengittävät seinät ja tuulettuva alapohja. Täällä on otettu mallia vähän vanhoista hirsitaloista. Ne talot ovat edelleen pystyssä ja ovat yli satavuotta vanhoja, ja ovat käyttökuntoisia edelleen. Se oli suunnittelun innoittava voima. Tähän taloon kaikki mitä on tehty, on toimivia ja onnistuneita ratkaisuja. Täällä ei ole yhtä yksittäistä toimivaa ratkaisua, joka toimisi jotakin toista paremmin. Olen katsonut tätä arkkitehtuurisesti ja toiminnallisesti sekä sisältä että ulkoa”.  

”Minulla on laskelmia, paljonko talon hiilijalanjälki on. Talo on massiivipuurakenteinen ja julkisivuun tulee 20 aurinkosähköpaneelia. Talossa on myös maalämpö ja vesikiertotakka. Tämä talo on lähelle hiilineutraalia. Betoniperustus on asia, joka vaikuttaa negatiivisesti laskelmaan”, Taito avaa kestävän kehityksen ratkaisuja. Kestävä kehitys oli yksi talon suunnittelun lähtökohdista.

”Mielestäni taloja tulee tehdä sillä ajatuksella, että ne kestävät sen satavuotta asua. Talon huoltoon ja tekniikkaan liittyvissä asioissa tehdään ratkaisuja, jotka vähentävät talon ylläpito- ja energiakustannuksia. Olemme keskittäneet toimintoja. Meillä on varaaja, jota lämmitetään vesikiertotakalla ja maalämmöllä. Energiaa jaetaan lattialämmitykseen ja esimerkiksi pyykki- ja astianpesukoneelle. On mietitty etukäteen, miten saadaan mahdollisimman vähillä ympäristövaikutuksilla toteutettua, vaikka yksinkertainen pyykinpesu. On eri asia millä kulutettavaa lämmintä vettä lämmitetään. Kaikki vaikuttaa ekologisuuteen. Jos me tuotetaan sähköä ekologisesti – maalämmöllä ja metsästä raahatulla roskapuulla, takassa lämmitettynä ekologisesti – se on kestävää kehitystä.”

Suunnittelussa on otettu
huomioon eri toimintojen sijoittelu.

Keittiön takana on tekninen tila, yläpuolella on kylpyhuone ja wc-tilat ovat teknisen tilan takana. Yhden teknisen tilan ympärille on rakennettu kolme eri toimintoa, jotka tarvitsevat vettä, sähköä, ilmanvaihtoa jne. Suunnittelun lähtökohdissa on otettu huomioon, että ei tuhlata energiaa siirtämällä sitä. Sitä kautta taas kulutetaan vähemmän, Taito kertoo rakentamisen lähtökohdistaan.

Verannalla istutaan iltateellä.

Pääovesta astutaan 16 m2 verannalle. Eteisestä yläkertaan vievät portaat on tehty Crosslam:n tuotannossa syntyneistä CLT-materiaalin jäännöspaloista ja porraskaiteena on musta metallisäleikkö. Mustaväri ja CLT-materiaali saavat kontrastia tilaan. Portaikon musta riippuva valaisin jatkaa tilan graafista ilmettä.

Tummaa harmaata
ja selkeitä linjoja.

Tummanharmaassa ja selkeälinjaisessa keittiössä viihdytään. Taitolla ja Tuijalla käy paljon ystäviä. Heidän kanssaan istutaan iltaa CLT-levystä tehdyn pöydän äärelle ja nautitaan hyvää ruokaa. Taito on suunnitellut pöydän 80mm CLT-levystä ja mallintanut kokonaisuuteen sopivat selkeälinjaiset metallijalat.


Hulppea korkea tila lisää avaruuden tunnetta keittiön viereisessä oleskelutilassa. Isoista maisemaikkunoista avautuu taivas ja metsänreunustamana järvimaisema. Vesistö tuo mukaan seurattavaa elämää, erilaisia lintuja, jäniksiä jahtaavia kettuja, hiihtäjiä ja kaunista järven pintaa.

Toimivaa tilasuunnittelua.

Tilat on suunniteltu tehokkaasti hyötykäyttöön. Portaiden alatila on hyödynnetty kenkäkaapeille. Suunnitteluun on käytetty enemmän aikaa kuin itse rakentamiseen. Seinien pintamateriaalina on kuusi- ja mäntypintaa. CLT-levyn pinta on käsitelty Osmo Color vahalla. Lattiat ovat harmaata keraamista isoa laattaa. Pyörä- tai hiihtolenkiltä pääsyn saunan löylyihin takaa aina valmis kiuas.

Yksityiskohtia ja
modernia talotekniikkaa.

Nukkumatilaan on sijoitettu maisemaikkunoiden eteen kaksi värikästä, mukavan istuttavaa nojatuolia. Siinä on paikka mistä katsellaan järvelle ja metsään. Taito ja Tuija halusivat talon aurinkoiselle paikalle. Tontille paistaa aurinko ja näkee upean auringonlaskun. 

Kodista löytyy värejä. Kylpyhuonetilan tehosteseinän väriksi on löydetty kaunis mehiläisvahan värisävy, joka toistuu Tuijan tekemissä tauluissa. Värit toistuvat kauniisti. Puupinta luo kauniin taustan myös värikkäimmille töille.  

Taloautomatiikkaa ohjataan etänä puhelimen sovelluksella. Sovelluksella voidaan säädellä esimerkiksi valaistuksen eri tunnelmia ja kirkkauksia tai sammuttaa valaistus. Sillä voidaan ohjata myös talon lämmitystä. Automaatio tarjoaa lisäksi monia muita toimintoja.

Näen tuon maiseman, se on siinä! 

” Tässä kodissa ei ole yhtä paikkaa missä viihtyisin parhaiten. Paras paikka on just siinä, kun tulen ruokailemaan, näen tuon maiseman. Kun menen verannalle vilvoittelemaan, se on tuo maisema. Kun illalla kaadun sängylle ja aamulla herään, näen tuon maiseman. Se on paikka missä viihdyn. Valosta tulee positiivinen olo. Avaruus ja ilmavuus ovat meille tärkeitä tila- ja aistikokemuksia. ”

Taito kertoo olevansa aina yhden asian kaveri: talo on puusta ja kengät ovat bootsit.


KUVAT: PANU RISSANEN / ISOKUVA. TEKSTI: KATRI ROININEN 

Muita vastaavanlaisia kohteita

1 / 1

”Me emme edes ajatelleet, että olisimme mökki-ihmisiä. Meillä oli omakotitalo jokimaisemassa Muhoksella, kun Mikalle tarjoutui golf-reissulla yllättävä sauma ostaa rantatontti Vuokatista, yhdestä Kainuun kauneimmista paikoista. Se paikka oli minuutissa meidän”, Helka ja Mika nauravat.


lasitettu terassi järvimaisema huvila vuokatti crosslam clt

Helposti harrastusten pariin.

Oululaisen pariskunnan Vuokatissa sijaitseva CLT-huvila on ahkerassa käytössä. Vuokatissa Helka ja Mika pääsevät helposti harrastusten pariin: hiihtämään, ulkoilemaan luontoon ja liikkumaan vesistössä. Siellä tavataan myös paljon sukulaisia, ystäviä ja läheisiä mökkinaapureita. 

Ympäristöön sopiva.

”CLT-materiaali on työni kautta minulle tuttu materiaali”, Mika pohjustaa. Vapaa-ajan kotia lähdettiin suunnittelemaan arkkitehdin kanssa ympäristöön sopivana ja kestävän kehityksen lähtökohdista. Kun pariskunta vieraili arkkitehdin omassa vapaa-ajan paikassa, ei heidän tarvinnut epäröidä materiaalivalintaa.

”Selvittelimme eri toimittajia, ja vastaamme tuli CrossLam Kuhmosta. Heillä oli kehitteillä ”Eko-Sandwich”-rakenneratkaisu, joka valikoituikin meille lopulliseksi rakenteeksi päärakennukseen. ”Eko-Sandwich”-rakenteessa CLT-massiivipuulevyjen lisäksi on apurunko, joka on eristetty Ekovillalla”, Mika kertoo.

Aikaa kestäviä ratkaisuja.

”Meille on merkittävää kestävä rakentaminen ja vähähiilisyys. Halusimme hengittävät ratkaisut. Kun rakennetaan hengittävillä rakenteilla, syntyy hyvä sisäilma. Kun huoneen suhteellinen kosteus on oikealla tasolla, niin ilmakin tuntuu hyvältä. Täällä hyvä sisäilma on itsestäänselvyys. Talon tulee kestää aikaa ja sen pohjalta suunnittelu tulee tehdä. Halusimme mökkiimme tuulettuvan alapohjan ja kestävän, pitkäikäisen vesikaton räystäillä. Nämä loivat arkkitehtuuriin tiettyjä reunaehtoja”, Mika innostuu kertomaan rakentamisen lähtökohdista.

Helka tunnustaa, että esteettisyys on hänelle myös tärkeää ja se voi joskus mennä käytännöllisyydenkin edelle. Helkalle on tärkeää, että ympärillä on kaunista. On merkitystä, millainen on näkymä ikkunoista ja millaista tilassa on ympärillä, miltä kaikki näyttää ja miten toimivat yhdessä.

Järvimaisema toistuu maisemaikkunoissa.

Päärakennuksen ovesta sisään astuttaessa avautuu maisemaikkunoiden kautta esteetöntä järvimaisemaa pitkälle ulappaa. Järvimaisema toistuu keittiön, makuuhuoneiden ja rantasaunan maisemaikkunoista. Luonto on lähellä ja läsnä kaikkialla. Se tuo rauhallisuutta. Metsänvihreällä sohvalla rentoutuessa tai keittiösaarekkeen äärellä ruokaa laittaessa katse siirtyy järvelle, sen elämään ja vaihtuvien sääilmiöiden seuraamiseen. Keskeisellä paikalla olevan saarekkeen äärellä tehdään yhdessä ystävien ja sukulaisten kanssa hyvää ruokaa ja ulos päästään syömään lasitetun terassin suojissa säällä kuin säällä. 

Makuuhuoneen tunnelmassa on hotellimaisuutta. Rosahtavan värinen, pehmeä kokolattiamatto luo makuutilasta rauhoittavan yhdessä CLT-levyseinän kanssa. Tunnelma on rauhaisa ja viipyvä. Kauttaaltaan sisustuksesta huokuu tyylikkyys, selkeys ja tarkka viimeistelyjälki. Ikkunapuitteet ovat vaatineet tarkkaa viimeistelyä ja niiden kauneus tuntuu tilakokemuksessa. Mustat yksityiskohdat kaapistoissa, valaisimissa ja huonekaluissa luovat tilaan kontrastia samettisen pehmeän, piimällä vaalennetun CLT-levyseinän rinnalle. Helkan veljen tekemässä mikrosementtilattiassa näkyy expertin kädenjälki. Lattia on eleetön, pehmeän harmaan sävyinen ja siinä näkyy myös kädentyön jälki. Listattomuus luo osan esteettisyydestä. Kaikki sointuvat yhteen ja luovat kauniin yhtenäisen linjan.

Puurakentamisessa korostuu hiilikädenjälki ja sen hyvät ilmastovaikutukset.

Tontille on rakennettu kolme eri rakennusta; autokatos, päärakennus ja rantasauna. Käytännöllisyyskin on tarkkaan mietitty. Mikalle oli erityisen tärkeää, että autokatoksessa on riittävästi tilaa, pituutta ja leveyttä. Ei tarvitse miettiä tai sompailla sovitaanko tähän. Kolme rakennusta nivoutuu yhteen lehtikuusiterassilla, joten rakennusten välillä pääsee liikkumaan helposti, niin sanosti kuivin jaloin. Rantasaunalla CLT-palasista itsetehdyiltä lauteilta on myös näkymä järvelle. Kosteantilan lattiaratkaisuksi on valittu huoleton akryylilattia, joka toimii samalla vedeneristeenä. Helka naurahtaakin ja kertoo, että se on varmaan ainut ratkaisu, jossa käytännöllisyys ratkaisi. Siitä oli niin hyvät kokemukset olemassa entisestä kodista.

Palaamme vielä keskusteluissa Mikan ja Helkan kanssa kestävään kehitykseen. Helkan ja Mikan rakennukset ovat myös rakennusteknisesti huolettomia eli rakennuksen elinkaari ei ole riippuvainen koneista ja laitteista, vaan se kestää. Puurakentamisessa korostuukin hiilikädenjälki ja sen hyvät ilmastovaikutukset. Kun puusta rakennetaan kestävä rakennus, hiili varastoituu pitkiksi ajoiksi ja korvaa hiili-intensiivisiä materiaaleja kuten betonia ja terästä. Kiertotalouden eristeillä saadaan lisää positiivisia vaikutuksia. Käyttämällä kiertotalouden eristeet hyödyksi, talo pysyy lämpimänä ja käyttää vähän energiaa. Maalämpö tarjoaa edullista lämpöä ja fossiilisia polttoaineita tarvitaan hyvin vähän. Maalämmityksen käyttämä sähkö on hyvin pientä, toteamme yhdessä.

Aktiiviseen elämään

Helka ja Mika ovat tyytyväisiä valittuihin ratkaisuihin. Vuokatin alue tarjoilee pariskunnalle luonnonläheisiä aktiviteetteja arkeen ja vapaa-aikaan.

”Olemme aktiivisia, harrastukset, sukulaiset ja ystävät ovat keskeisiä elämässämme. Haluamme, että arki on sujuvaa siellä missä olemme, huomioidaan myös etätyömahdollisuudet ja lisääntynyt vapaa-aika. Tämä paikka on meille omannäköisesti rakennettu ja viihtyisä, me on oltu tyytyväisiä ja kaikki sujui suunnitelmien mukaisesti”, Helka ja Mika pysähtyvät pohtimaan.


KUVAT: krow digital. TEKSTI: KATRI ROININEN 

Muita vastaavanlaisia kohteita

1 / 1